Harjoittelu on edennyt hurjaa vauhtia ja kohta on jo puolet takana 8 viikon jaksosta. Harjoittelupaikka on kyllä osoittautunut erittäin monipuoliseksi. En edes muista mitä kaikkea olen päässyt jo opettelemaan. Olen tehnyt neuvolassa lähes kaiken ikäisille lapsille terveystarkastuksia. Lene-tutkimuksia olen päässyt tekemään kaiken ikäisille, sanoin vane-psy-lomake on jo tuttu. Toki toistoja vielä kaipaan ja ohjaaja on vielä hyvänä tukena. Haastetta on riittänyt, koska ei aina edes pituuden ja painon mittaaminen ole helppoa, saati lene-tehtävien tulkinta. Odottavia äitejäkin olen päässyt tapaamaan ja tutkimaan. Ihanaa kuulla pienen vauvan sydänäänet ekan kerran vanhempien kanssa, ihan kyynel tulee silmäkulmaan. Yhteistyökumppaneita olen tavannut monia ja päässyt tutustumaan heidän työnkuvaansa. Kävin mm. neuvolan perheohjaajan juttusilla, seuraamassa puheterapeutin työtä ja lääkärin vastaanotollekin pääsin. Huomenna pääsen terveydenhoitajan mukaan pienelle kyläkoululle. Ja taas voi odottaa jotain aivan erilaista päivää.